sunnuntai 21. lokakuuta 2012
pieni tarina pesukoneesta...
tervehdys teille kaikille ihanaisille lukijoille, jotka
odotitte viikon runoa. tälle sunnuntaille sitä ei
valitettavasti tulekaan. runoilijalla on ollut tosi
kiirettä. hän on joutunut täysin paneutumaan henk.koht.
pulmiini.
raotanpa sen verran tarinaa, jonka ei pitäisi olla totta ja
joka ei ole edes yhtään hauskasti kirjoitettu - olisiko
huumori vähän kateissa?;
olipahan kerran pesukone, joka meni rikki. se vietiin
korjaukseen, mutta sitä ei sitten niin millään tahdottu
enää saada takaisin kotiin.
aikaa kului peräti 9 viikkoa (= lue yhdeksän) ja koska
kodinkoneliike ei sinä aikana antanut mitään tietoa
koneesta, piti virkamiehenkin (= kuluttaja-asia miehen)
puuttua asiaan. siinä sitä aikaa onkin sitten kulunut tunti
tolkulla , kun on soiteltu ja kyselty miten kuuluu toimia.
tulihan se kone tuli lopulta kotiin, mutta sehän ei liikah-
tanutkaan ulos autosta, sillä tottahan se piti ensin
maksaa ja kyllä se maksoikin - enämpi kuin mitä vanha
kone aikanaan maksoi.
kaikki "hyvin" siis siihen asti vaan kun testasin konetta,
josko se toimii, niin eivätkö vedet tulleet lattialle.
asentaja piti kutsua kaksi kertaa uudelleen paikalle
laittamaan vesiletkut yksitellen kiinni ja kone vuotaa
edelleen. todellista ammattitaitoako vaiko vielä pientä
kiusantekoa? aivan uskomatonta, mutta totta...
onneksi ei kuitenkaan sen suuremmasta pulmasta ole ollut
kyse, mutta aikaa siihen on vaan kulunut tuhottoman
paljon ja asian selvittely tulee jatkumaan edelleen...
... ja sitten toiseen paljon iloisempaan asiaan - hurjan
monta kiitosta teille kaikille kommenteistanne, ette
uskokaan miten paljon ne ovat ilahduttaneet;) vähiin
ovat vierailut jääneet tässä hötäkässä, kortinteosta
puhumattakaan, mutta eiköhän se elämä palaa taas
entiselleen jonain päivänä ...
LEPPOISAA PYHÄPÄIVÄÄ !!!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hullu juttu - voi hyvä tavaton! - niin kuin TV-ohjelmassakin sanotaan. No, ei ole todellakaan naurun asia tämä sinun juttusi. Jos kone olisi ihminen, voisi jo valittaa EU:n ihmisoikeus-
VastaaPoistaasiamiehelle;)
No, voi hyvät hyttyset mikä "runo". On sinulla ollu mieleenpainuva tapahtuma pesukoneen kanssa, siinä lisäosallisina kivat korjaajat.
VastaaPoistaKyllä on varmaan rautalankaa menny, kun olet saanut niille vääntää koneesi tilanteesta.
Ja vielä vedet lattialle kun kone kotiutuu lopulta pitkältä reissultaan.
Kun on olemassa eläinsuojelija joka suojelee eläimiä (mikä on hyvä asia) niin tässä kohtaa olisi pitänyt olla jo ihmissuojelija, joka suojelee ihmistä.
Mukavaa sunnuntaita.
Ohhoh,onpa ollut "palvelua" liikkeessä. Halvemmaksi olisi tullut varmaan ostaa uusi kone mutta mistäs sitä tiesi etukäteen. Jotain korvauksia kyllä tuollaisesta pitäisi jo saada!!
VastaaPoistaMoi Maija!
VastaaPoistaTässäkohtaa pitäisi tulla avuksi
kuluttajaasiamies,onko sitä käytetty?
Hämmästyttävää,ei sada.
Sunnuntaita Sullekin!
no voi rähmä, jaksamisia. On noi pesukoneenkorjaajat ihan oma ammattikuntansa, sinne varmaan törkätään ne jotka eivät mihinkään muuhun kelpaa. Aikoinaan kun ostin pesukoneen, ei huuhtelu toiminut, oli nappulat jotenkin väärin. no, tuli huolto paikalle ja rikkoi yhen osan, elin sain odotella sitten uuden koneen kanssa joitakin viikkoja sitä uutta osaa...
VastaaPoistaEipä olla ehditty tavatakka, on tässä sen verran kiirettä reumatoimistolla ja uuden epelin kanssa, joka vielä sai tässä kennelyskän. On jo paranemaan päin.
Uskomatonta palvelua!!! Kuluttaja-asiamieheen olisin itse tässä vaiheessa ottamassa yhteyttä.
VastaaPoistaPiiip, piiip, piiiiiiip....tuo alku on julkaisukelvotonta tekstiä. Kyllä harmittaa sun puolestasi tollanen. Laita ihmeessä tuon firman nimi esille, osaavat sitten muutkin varoa. Tällaisin aikoina täytisi työt pyrkiä tekemään mahdollisimman hyvin, aina on joku tilalle tulija. Näin on.
VastaaPoistaTässä ihan unohtui...hyvää sunnuntain jatkoa sinullekin ja parempaa alkavaa viikkoa=)))).
VastaaPoistaKääkis!
VastaaPoistaNo voihan pesukones, minkä teki:( Vai tekikö korjaaja sen;( ?
VastaaPoistaUskon että harmittaa niin kovaa "ettei sanotuksi saa" Toivottavasti elämä on jo palautunut ehjille raiteille.
Hyvää syysviikon jatkoa:)