on torstai ja uuden IT´S ALL ABOUT THE VINTAGE AND BEAUTI
haasteen aika. aiheena on tehdä itse jokin KORU kortin koristukseksi.
ihan ensimmäistä kertaa käytin sponsorimme EUREKA STAMPSin
digileimaa. valitsin leiman tuosta helpoimmasta päästä, koska en
väritä kuvia. tulostin leiman ekokartongille ja laitoin päälle vähän
erilaisia tehosteaineita ja tietty tipan glitteriäkin. lopuksi ripustin
pergamenttiin cameekorun kaveriksi kaulanauhan.
korujen tekeminen olisi ihan hauskaa puuhaa, mutta kun olen
sormistani sen verran tumpelo, että melkein kaikki nämäkin helmet
pujottelin lattian kautta - kunhan ensin löysin ne sieltä. hauskaa
oli kuitenkin ja sehän tässä on se pääasia.
poiketkaahan haasteblogissa, ottakaa osaa haasteeseen;) ja
tuttuun tapaan palkinto odottaa taas onnekasta voittajaa...
torstai 30. tammikuuta 2014
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
kevättä mielessä...
toiveena oli kelta-punainen onnittelukortti. sellainen, jossa
jo alkaa olla kevään tuntua. tottahan se on, että suunta kohti
kevättä alkaa olla mielessä vaikka talvesta ei suuremmin ole
ollutkaan tietoa. pikkaisen saisi vielä lunta kuitenkin tulla,
jotta pääsisi näkemään valkean maan.
olen tosi ihastunut noihin lasihelmiin ja lykkään niitä kovin
mielelläni noihin kukkasiin koristukseksi. ne jäävät niin
somasti helmeilemään kukkien terälehdille...
elämästä...pieni runohetki
haluan muuttua
kohdata uutta elämää
olla kuin nuoruuteni alussa
ilman turhia ajatuksia ja
häiritseviä okapuun varjoja.
varaudun jo tulevaan
kenties toiveeni toteutuu
ja näen elämän peilistä
toisen tien.
seuraan sitä.
monica ordén ja matti j.miettinen
"yhteinen polku" 2013
perjantai 24. tammikuuta 2014
aina ei voi onnistua...
vaikka kuinka yrittäisi tehdä ja valmiin kortin kuva jo
siintelisi mielessä. poikkesin vähän tavanomaisesta väri-
maailmasta ja vieraaltahan se vähän tuntui. onhan tuo
kuva oikein nätti - eikö vaan?
eihän sitä toki voi odottaakaan, että kaikki menisi aina
putkeen. onnistuin sentään aamusta tekemään mehevän
lihamurekkeen ja käärimään kauniin käärmepullan
(=lue kääretortun) - ei kuitenkaan mitään niin hienoa ja
kaunista, että arvaisin pistää tänne kuvaa tyrkylle...
HAUSKAA VIIKONLOPPUA IHANAISET VIERAILIJAT !
siintelisi mielessä. poikkesin vähän tavanomaisesta väri-
maailmasta ja vieraaltahan se vähän tuntui. onhan tuo
kuva oikein nätti - eikö vaan?
eihän sitä toki voi odottaakaan, että kaikki menisi aina
putkeen. onnistuin sentään aamusta tekemään mehevän
lihamurekkeen ja käärimään kauniin käärmepullan
(=lue kääretortun) - ei kuitenkaan mitään niin hienoa ja
kaunista, että arvaisin pistää tänne kuvaa tyrkylle...
HAUSKAA VIIKONLOPPUA IHANAISET VIERAILIJAT !
sunnuntai 19. tammikuuta 2014
pojalta isälle...
kertaa otetaankin toisin päin. Poika tahtoo ilahduttaa isäänsä
ja toivoi siihen sopivaa korttia.
tässä kuvassa on jotain sellaista tunnelmaa, joka lämmitti
sydäntä. toivonpa, että Poikakin olisi tyytyväinen valintaani...
PIRTEÄTÄ PAKKASPÄIVÄÄ KUKA NYT
ROHKEASTI USKALTAUTUUKIN ULOS !
pyyntö...pieni runohetki
puhun Sinulle
vihreäksi muuttunut luonto;
antaisitko minulle palan voimaasi
jota jakaisin muille.
nostaisin maasta
kylmyyden kangistamat kukkaset
elvyttäisin myrskyssä
katkenneet ruusujen oksat.
miksi et suostuisi
onhan pyyntöni kohtuullinen.
en ylvästelisi teoillani
olisin onnellinen
voidessani auttaa muita.
monica orden & matti j.miettinen
"yhteinen polku" 2013
torstai 16. tammikuuta 2014
it´s all about the vintage and beautihaaste # 60...
haasteblogissa on uusi haaste, jonka aiheena on KOHOKUVIOINTI.
DT-tiimi on rakentanut aivan ihastuttavia kortteja sponsorimme
RICK ST.DENNIS MFA:n tosi upeasti piirretyistä digileimoista.
ne ovat niin kauniita, että pistää kerrankin harmittaen, etten väritä
kuvia.
meillä on myös iso ilo saada joukkoomme monta uutta DT-jäsentä.
uudet jäsenet esitellään lähemmin ensi viikon aikana ja silloin
pääsette myös ihastelemaan heidän ensimmäiset DT-työnsä.
samalla kannattaa ottaa osaa haasteeseen, sillä hieno palkinto
odottaa onnekasta voittajaa;)
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
kokeilua...
riemuitsevat. pulkat kaivettiin välittömästi eilen esille,
kun maa muuttui valkoiseksi. maailma näyttää heti jo
paljon valoisammalta.
tämä talvi ei millään kerkiä kovin pitkäksi vaikka se
kuinka yrittäisi, sillä pian aurinko alkaa ihmeesti meitä
lämmittämään ja sulattamaan tulevia lumia.
kaapissa on pitemmän aikaa lojunut purkki mömmöä,
jossa on lasihelmiä, enkä oikein ole tiennyt miten sitä
oikein kuuluisi käyttää.
menneiden pyhien aikana onnistuin löytämään TÄÄLTÄ
oikein oivan ohjeen ja sitä sitten kiireesti toteuttamaan.
aika tarkasti yritin ottaaa opiksi ja aikaahan siinä kului
vaan tykkään kovasti lopputuloksesta.
siinä innostuksessani tein samalla muutaman paperi-
ruusunkin korttia koristamaan...
ILOISTA UUTTA PAKKASVIIKKOA HYVÄT VIERAILIJAT !
totuus...pieni runohetki
ilman totuutta
tunteet alkavat vaeltaa
ikuista kehää
päivästä toiseen.
turhat mielikuvat
raastavat mieltä
lyövät polttomerkkinsä
mielen sokkeloihin.
koska tuska loppuu
elämä palaa entiselleen
harhanäky katoaa
ja totuus selviää.
- matti j. miettinen -
"muistojen taulu" 2013
keskiviikko 8. tammikuuta 2014
onnenkortteja...
näin se on elämä taas palaamassa entiseen ja ihan hyvä niin
- eikö totta;) ei sitä liian kauan jaksa vaan nautiskella ja olla
jouten, niin kivaa kun se välillä onkin.
pienen tauon jälkeen oli tosi kiva taas levitetellä kartongit yms.
ympäriinsä Joulu järjestyksen tilalle ja jo vain tuli kotoinen
olo..
lauantai 28. joulukuuta 2013
perjantai 27. joulukuuta 2013
Jouluisia tageja ja pieni lahjapussukka...
kivaa oli vaan ei sitä ihminenkään jaksa koko ajan syödä ja olla
jouten - ollaan siis onnellisia, ettei "Joulu ole ainainen". kummasti
se ihminen vaan vaatii edes jotain pientä liikettä...
jääkämme siis kitkuttelemaan näitä vuoden viimeisiä päivä ja
panostetaan Uuteen Wuoteen. tämä ploki jää pienelle tauolle ja
palaa asiaan arvetenkin tuossa loppiaisen jälkeen...
ONNEKKAITA WUODEN WIIMEISIÄ PÄIVIÄ IHANAISET VIERAILIJAT !
torstai 26. joulukuuta 2013
tämän Joulun viimeisiä...
niin se Joulu mennä lompsahti vesisateessa vaan ei se
kuitenkaan onnistunut latistamaan tunnelmaa.
on tässä ihmisen hyvä ollut ollessa vaikka kotia ei tullut
siivottua lattiasta kattoon vaan suurimmat on raivattua pois
tieltä tahi survottu kaappeihin. ei siis mitään Jouluhysteriaa
vaan nautinnollisia hetkiä, jotka tekevät sydämelle niin hyvää
näinä liiankin hektisinä aikoina. ihan mukava syödä, lukea ja
nukkua juuri silloin kun parhaaksi näkee ja kokee. mitäpä
se ihminen tässä muuta kaipaa? sen parempaa lahjaa ei voisi
antaa eikä saada.
toivottavasti teidänkin Joulunne on sujunut leppoisasti vatsaa
pidellen ja samalla sortilla jatketaan kohti Uutta Wuotta, kun
näitä pyhäpäiviä riittää ilman suurempia katkoja...
ILOISTA TAPANININPÄIVÄÄ !
sunnuntai 22. joulukuuta 2013
torstai 19. joulukuuta 2013
it´s all about the vintege and beauti # 59...
sieltä se Joulu tulla jolkuttelee, mutta vielä ehtii yksi
IT´S ALL ABOUT THE VINTAGE AND BEUATI haaste tälle
vuodelle. aihe onkin mielenkiintoinen, eli MIES/MIEHET.
koska Joulun kuuluu olla kiireetöntä aikaa, niin haasteen aikaakin
on pidennetty 15.1.2014 asti. tässä on nyt peräti 4 viikkoa aikaa
ottaa osaa haasteeseen;)
sponsorimme PAPERILOHIKÄÄRMEEN palkintona on 5
erilaista Want2Scrapin puolihelmi-/strassikiekuraa.
IT´S ALL ABOUT THE VINTAGE AND BEUATI haaste tälle
vuodelle. aihe onkin mielenkiintoinen, eli MIES/MIEHET.
koska Joulun kuuluu olla kiireetöntä aikaa, niin haasteen aikaakin
on pidennetty 15.1.2014 asti. tässä on nyt peräti 4 viikkoa aikaa
ottaa osaa haasteeseen;)
sponsorimme PAPERILOHIKÄÄRMEEN palkintona on 5
erilaista Want2Scrapin puolihelmi-/strassikiekuraa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





















