sunnuntai 7. elokuuta 2016

ladies...


innostun aina välillä kokeilemaan noiden itse tehtyjen
kukkasien tekemistä ja huomaan olevani tosi tunpelo
vaikka tarkasti yritän noudattaa ohjeita, joita netistä
löytyy -  sieltähän niitä löytyy enemmältikin. näistä
omatekoisista tulee kuitenkin aina jotain aivan muuta.
no, jos lopputulos ei niin kamalasti hurmaakaan, se
tekemisen ilo jää kuitenkin....

     ILOISTA SYYSKESÄISTÄ SUNNUNTAITA ;=))

tiistai 2. elokuuta 2016

lämmintä on...



jo vain osuin hyvään aikaan maalle. niin oli lämmintä
ja täällä sitä vaan tuntuu edelleen piisaavan - etten
menisi sanomaan, että jo liiankin kanssa. toki se
ihminen vähemmälläkin pärjäisi. tämä on tuntunut
melkein siltä EU-saunalta, jossa lämmintä saa olla vain
sen 60 astetta - vihta vain uupui.

lähtiessä mietin, josko matkaan olisi pitänyt ottaa tippa-
keppi ja villatakki. kyllä tein hyvän päätöksen, sillä aivan
turhaan olisivat olleet painona matkassa. joka päivälle
melkein luvattiin sade- ja ukkoskuuroja, mutta ei niitä
kumpaakaan näkynyt edes malliksi.

sienimetsässäkin tuli käytyä = meidän sienimetsä löytyi
ihan omalta pihalta. uskokaa pois! siitä muutaman askelen
päästä torpan ovelta noukin kanttarellit useampaankin
soosiin ja oli niin pahuksen hyvää, siis sen rankan metsä-
retken jälkeen....

perjantai 22. heinäkuuta 2016

onnenkortteja...


lykkäänpä äkkiä tänne pari onnittelukorttia, jotka ovat jo
menneet perille. pitää nyt lähteä pois kaupungista, kun helteen 
kerrotaan tulevan. ukkosiakin lupaavat vaan katsotaan nyt, 
kun ovat niin monasti ennenkin luvanneet vaan näyttöä ei 
suuremmin ole ollut - olen intohimoinen ukkosen ihastelija...

  KIVA, KUN POIKKESIT & KAUNISTA VIIKONLOPPUA !

tiistai 19. heinäkuuta 2016

rippikortti...

näin se on jo  kesä puolessa välissä ja kohta on elokuu.
jos minulta kysyttäisi, niin kevään alkava vehreys ja tulevat
elokuun illat ovat niitä parhaita kesän päiviä.

jotkut ahkerat ovat  metsässä noukkimassa marjoja, joita
tulee koko ajan lisää. metsässä on toki hyvä olla, mutta sen
noukkimisen jätän muille.

hamassa nuoruudessa marjoja piti kerätä ja aina kun sain
astian vähänkin täyttymään, niin enkö tollo kompastunut ja
marjat lensivät ympäriinsä. voitte uskoa, että sain siitä ikuisen
trauman. surullinen tapaus, mutta siitäkin on jo selvitty. siksi
noukinkin marjat suoraan torimyyjän tiskistä ja yritän olla
kompuroimatta kotiin asri.

kesällä vietettiin useampiakin rippijuhlia. tein pari rippikorttia,
joista toisen muistin jopa kuvata....

    LEMPEITÄ KESÄPÄIVIÄ JA OLLAAN ONNELLISIA  !


maanantai 11. heinäkuuta 2016

rannalla....

tervehdys teille kaikille pitkästä aikaa ;) ;)  toivottavasti
kesä on tähän mennessä näyttänyt ne parhaat puolensa
rankkasateista huolimatta. kuka niitä helteitäkään olisi
päivästä toiseen kestänyt?

loma sitten loppui ja niin sitä taas täällä rannalla ruikute-
taan. kivaa oli vaikka niitä itkoita en kyllä jäänyt yhtään
kaipaamaan. hyttysmyrkkyä kului useampi purnukka, mutta
aina ne silti löysivät jonkun mehevän kohdan, johon oli
hyvä iskeä kiinni

kortteja ei ole kovinkaan montaa tullut tehtyä, mutta nyt
voi taas hyvillä mielin aloittaa kartonkien silppuamisen..


maanantai 30. toukokuuta 2016

lomalle...

sitä ei tässä ole suuremmin tullut rakenneltua kortteja.
se kun on nyt se kesä ja mullassa möyrijän kulta-aikaa.
tuolla se ulkona aika kuluu rattoisasti tämmöiseltä
rikkaruohojen suurimmalta viholliselta. eivät poloiset
edes kerkiä hoksaamaan, kun rikka juurineen on jo
lähtenyt maasta.

nauttikaa siis tekin kesän lämmöstä, olkaa ulkona ja
tehkää kaikkea kivaa, sillä kesä menee nii-in nopeasti
ohi...

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

ylioppilaalle 2....

                                       
                                                                      
                                                                            
toisena ylioppilaskorttina rakensin tällaisen taskullisen
version. tehty vähän samalla tavalla kuin suklaakorttikin
vaikkakin vaan littanana versiona. nyt ei taskuun laiteta-
kaan suklaatia vaan iso tukku rahaa...

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

ylioppilaalle...

se on kohta tulossa yksi alkukesän suurista perhejuhlista,
kun uudet ylioppilaat saavat laittaa valkoisen lakin päähänsä
ja sitten juhlitaan. ihanaa aikaa nuorille, joilla on pää täynnä
tulevaisuuden haaveita. tämä kortti on menossa ylioppilas-
tytölle....

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

                       HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ !

tiistai 12. huhtikuuta 2016

kaunista kartonkia...




silppusin tässä kaksi niin äärimmäisen kaunista kartonkia,
etten oikein tiennyt miten päin olisin. hyvä,että raaskin edes
silputa niitä, mutta tämmöiset kortit niistä sitten valmistui.
aika kamalaa, kun tälleen rakastuu kauniiseen kartonkiin.

laitan tähän vielä korttien taustatkin, niin tekin pääsette
ihastelemaan kartonkien kauneutta...


torstai 7. huhtikuuta 2016

tagi taskussa...


pitkään aikaan ei tullut tehtyä mitään tagin tapaista. 
tämäkin tagi on hyvin yksinkertainen. ihan vaan pinkkiä 
embossausta reunoilla. tuohon mahtuu vaikka vähän
pitempikin wärssy saajalle.

oikeastaan tagi syntyi, kun piti keksiä jotain tuonne 
taskuun laitettavaa. aluksi ei edes ollut tarkoitus tehdä 
taskuakaan vaan ihan normi kortti.

ihan alun alkaen harjoittelin kukkien tekemistä ja ne oli
koristettu  samalla pinkillä jauheella. tykkäsin ja nehän 
piti saada korttiin.

tämmöistä se on, että  lopputulos voi olla jotain aivan 
muuta kuin alunperin on ollut tarkoitus.....


     NYT SE ON OIKEA KEVÄT OIKEASTI ALKANUT, KUN
     ORVOKIT OVAT TULLEET ILAHDUTTAMAAN MEITÄ ;)

     KIVA, KUN POIKKESITTE JA ILOISTA VIIKONLOPUN 
     ODOTUSTA TEILLE KAIKILLE !


lauantai 2. huhtikuuta 2016

kevättä...


niin se on kevät virallisesti alkanut, kun päästiin huhti-
kuuhun. kun aurinko vielä innostuisi paistamaan ja läm-
mittämään vähän enemmälti, niin pienet vihreät piipot
nostaisivat päätään maasta.

leskenlehtiä, scilloja, lumikelloja on jo näkynyt ja sekö
tekee mielelle niin hyvää. tosin jänökset ovat katkoneet
tulppaanien versot, eikä edes valkopippuri ja chili taida
karkoittaa näitä herkuttelijoita. silti tämä kevään ihme
jaksaa joka vuosi aina uudelleen ja uudelleen ihastuttaa.

Pääsiäinenkin on nyt ohitettu ja narsissit kukkivat vielä
kauniisti ruukuissa. nuutuneiden kukkien mukuloita ei
sitten kannata noin vaan viskata roskiin. mikäli vaan on
mahdollista niin kannattaa istuttaa ne pihalle pensaiden
alle - myös kerrostalojen.

narsisseista leikataan kuivuneet kukat pois ja laitetaan
vaikka paperikassiin, kuivaan paikkaan odottamaan maan
sulamista. kaivetaan maahan iso kuoppa, laitetaan pohjalle
kourallinen kalkkia ja multa päälle. niin helppoa se on. nuu-
tuneet varret voi sitten vaikka letittää silleen hienosti niin
kuin ruotsin hovissa tai muuten vaan sitoa nätisti. näin
varsista valuu voima mukuloihin seuraavan kevään kukintaa
varten.

meillä on kerätty naapureidenkin mukulat ja istutettu ne
isoissa ryhmissä. seuraavana keväänä maasta nousee
söpöjä pieniä narsisseja....

 HAUSKAA  JA  AURINKOISTA  KEVÄISTÄ VIIKONLOPPUA !!!

torstai 24. maaliskuuta 2016

                
täydenkuun aikaan, ilmassa on taikaa.
tiellä liikkuu musta kissa, ilmassa on arvoitusta.
nurkan takaa hiljaa kurkkii, pian kohta sisään luikkii.
luuta sillä suuri on, huivi päässä hulvaton.
kuun säde pihan valaisee, ovi hiljaa narisee jo.
jättää koriin yllätyksen, palaa vuorelle noitien.
kuuluu ääni lapsien, ilon aika tullut on.
pajunkissat hiljaa tuulessa kuiskii:
                    ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ !!!

perjantai 18. maaliskuuta 2016


               LAUANTAINA 19.3.2016 
         KELLO 20.30 - 21.30 


sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

pinkkejä kukkasia...


innostuin tässä viikonloppuna kokeilemaan kukkasten tekoa.
on sitä ennenkin kokeiltu, mutta nyt se alkaa jo vähän paremmin
sujua. eipä noita kovin montaa tullut tehtyä, mutta nämä pinkit
sopivat niin hyvin tähän korttiin.

noita Pääsiäiskortteja on tullut lykättyä tänne vähän joka väliin,
joten jatkan valitsemaani  linjaa ja laitan taas yhden tähän kave-
riksi, kun siinäkin on pinkkiä kukkasia...

           AURINGON PAISTETTA JA HYVÄÄ MIELTÄ
           UUTEEN VIIKKOON TEILLE KAIKILLE !!!