lauantai 24. syyskuuta 2016

syksyisiä tunnelmia...

pakko se on myöntää, että kesä on nyt ohi ja syksy tullut
kaikkein hehkuvien värien kanssa - tosi kaunista ja tästä
se vielä vaan paranee.

kesäkukat saivat lähdön vaikka osa olisi kestänyt vielä
viikon tai kaksi, mutta päätin antaa jo tilaa iän ikuisille
kanerville. kun tarkkaan katsoo kuvaa, niin takaa kurkkii
roskiksesta pelastettu kirahvin poikanen ja - jopas jotakin
- sieltähän löytyvät jo Jouluvalotkin.

nyt vaan mietin, koska oikein kehtaan pistää ne palamaan.
illat ovat jo niin pimeitä, että lempeä valo toisi kummasti
piristystä. kunhan saan ne palamaan, niin voin tunnustaa,
että ne palavatkin sitten pitkälle kevääseen. siitä todisteena
pistän kertoen, että yhtenä keväänä lapset pihalla kysyivät;
"eikö täti tiedä, että Joulu meni jo".

kyllä se on tämän tätin dementtiakin päässyt jo aika pahaksi.
olen ennenkin ollut vahvasti sitä mieltä, että nämä kortit
alkavat ihan liian kanssa muistuttamaan toisiaan. no, nyt tuli
taas vahvaa näyttöä, kun selasin noita aikaisempia tuotoksia,
niin tuossa muutama kortti alemmaksi löytyy toinen hyvinkin
samankaltainen. olkoon tämä nyt tässä, kun olen päässyt jo
näin pitkälle - noloa, mutta tekeväähän sattuu ;))

   VÄRIKÄSTÄ SYKSYISTÄ VIIKONLOPPUA TEILLE
   KAIKILLE IHANAISILLE VIERAILIJOILLE.....

maanantai 12. syyskuuta 2016

linnun laulua ja kortteja...

eilinen aamu oli aika sumuinen, kuten kuvasta näkyy. 
se ei kuitenkaan estänyt pikku lintujen kokoontumis-
ajoja. hauskan näköistä, kun lintuja kertyi monesta eri
suunnasta tuohon laulupuuhun ja voitte uskoa, että 
oli hieno konsertti pyhäaamun ratoksi, kun tirpuset
karjuivat kurkut suorana. olisipa ollut vielä kirkas keli,
niin näky olisi ollut aivan huikea...


pari korttiakin sain viikonloppuna aikaiseksi. on se juhlallista
veivata tuolla uudella koneella ;)))  nyt sen oikein huomaa,
kuinka paljon se vanha masiina oli ehtinyt löystyä ennen
lopullista irtisanoutumista....
 
    ASKARTELUINTOA TEILLEKIN  UUTEEN VIIKKOON ! 

tiistai 6. syyskuuta 2016

3D sarah kay...

viime päivinä kortin teko on jäänyt hyvin vähiin, kun
big shot otti ja sanoi sopimuksen irti. kyllä sillä olikin
vuosien aikana veivattu jo monta kuviota.

hätä ei kuitenkaan ole paha, sillä uusi big shot on tilattu
ja homma pääsee taas jatkumaan. tuskissani tein yhden
3D kortin. näitä on aina ollut hauska tehdä, mutta kuvat
vaan tuppaavat aina unohtumaan kaapin hyllylle...