torstai 23. toukokuuta 2013

KK vintage haaste # 35...

 
voi hyvät ystävät, minä tässä vaan kyselen,että mihin
se aika oikein on mennyt ja vauhdilla vielä. kevätkin
on tässä välissä ehtinyt muuttua kevääksi
vaikka tällä sateella se nyt ei niin siltä vaikutakaan.
luonto tykkää hyvää, kun vettä putoaa ja taas aurinko
saa huoletta porottaa minkä kerkiää.
 
tämä KK-vintage haastekorttikin oli aivan unohtunut
laittaa tänne. aiheena oli tehdä kortti ilman leima-
tahi leikekuvaa.
 
omasta kortista tuli vähän tavanomaisesta
poikkeava kortti, mutta niinhän se vaihtelu
on joskus paikallaan.
 
harvoin tulee itse tehtyä kukkisia vaikka
se on ihan kivaa puuhaa. aikaahan niiden
tekemiseen kuluu ihan mukavasti.
 
olen näköjään päässyt erkaantumaan tästä
kirjoitushommastakin niin, että rivit menevät
ihan hassusti ja sanat kulkevat ihan omilla
riveillään. yritin veivata useamman kerran vaan
eipä onnistunut, joten luovutin sovinnolla...
 
   - HAUSKAA VIIKONLOPUN ODOTUSTA -


sunnuntai 12. toukokuuta 2013

VI - pieni runohetki...


                 kasvata uutta elämää
                 anna tukea ja onnellisuutta
                 vie se näköalapaikalle,
                 kerro luonnon pienistä
                 ihmeistä jotka niin
                 monille jäävät salaisuudeksi.

                    - matti j.miettinen -
                       "odotus"  2013

                 ONNELLISTA ÄITIENPÄIVÄÄ!

perjantai 10. toukokuuta 2013

it´s all about the vintage and beautihaaste # 43...

 
näin ne menivät tältä tätiltä päivät ihan sekaisin,
kun eilen oli pyhäpäivä, enkä ollenkaan hoksannut,
että torstaihan se oli ja uusimman
it´s all about the vintage and beutihaasteen aika.
 
aiheena on aina yhtä söpöset kissat. käykäähän kat-
somassa, miten herttaisia kissakortteja toiset
ovat tehneet ja ottakaa osaa haasteeseen. jälleen
on luvassa hienoja palkintoja...
 
tulossa aurinkoinen viikonloppu. tänään oikein
huomasi, miten puut alkoivat vihertää. se on joka
kevät aina yhtä ihmeellisen kaunista....
 
  NAUTTIKAA KESÄISESTÄ VIIKONLOPUSTA!!

maanantai 6. toukokuuta 2013

nauhataivaan toukokuu...


 
näistä nauhataivaan kauniista ja ah, niin herkullisista DT-tarvikkeista on aina ilo
tehdä kortteja. ylemmässä kortissa on kevään innoittamana herkkiä värejä ja tuo
alimmainen voisi käydä vaikka äitienpäiväkortiksi, joka onkin ihan tässä kohta
tulossa...
 
käykäähän nauhataivaan blogissa katsomassa miten upeita ja niin erilaisia töitä
muut ovat rakentaneet...

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

V - pieni runohetki...




         tulevaisuuden kuva
         jäi taas tänään epäselväksi.
         miksi en näe enää
         kaukaisuuteen kuten ennen?
         onko ilma liian saastunut
         vai entiset kirkkaat värit
         haalentuneet läpinäkyviksi?

            - matti j.miettinen -
              "odotus"  2013

tiistai 30. huhtikuuta 2013

huhtikuun Joulukortit...


 
taas on ehtinyt vierähtää enämpi aikaa, ennen kuin sain aikaiseksi poiketa täällä plokinkin puolella. en minä tätä hommaa sentään ole unohtanut. aivan ihana huomata, että olette aina välillä käyneet kurkkaamassa, josko tämä täti olisi jo tokeentunut kortintekoon.
 
olette te aivan upeita, kullan arvoisia tyyppejä. teidän vierailunne ja kommenttinne ovat antaneet paljon uutta puhtia vaikka en ole suuremmin saanut mitään aikaiseksi. toivottavasti ette ole kovasti pahastuneet, kun en ole käynyt vierailuilla, kommenteista puhumattakaan.
 
harmittaa oikein, kun ihmiseltä puhti loppuu ja hyvää kortintekoaikaa menee ihan hukkaan. onneksi sentään tuo kevät on edes jo vähän näyttänyt valoisampaa puoltaan ja lumet sulaneet, niin pääsee tuonne ulos kevyesti haravoimaan mennyttä talvea pois. se on semmoista leppoisaa puuhaa, jossa ei ole pakko hosua, saa voimaa ja voi nauttia raittiista ilmasta - suosittelen muillekin lämpimästi;)
 
jo vain osaa olla kurja WappuJuhla keli. tuulee niin kovaa, etten arvannut mennä korttejakaan ulos lennättämään. pitää ottaa uusiksi lempeämmällä ilmalla. tosi noloa, kun taas jäi muutama kortti uupumaan arjaL:n Joulukorttihaasteen tavoitteesta vaan roikunpa mukana kuitenkin - on se vaan niin hyvä haaste....

vappu photo: vappu vappujuoma.jpg
- ILOISTA WAPPUJUHLAA TEILLE KAIKILLE -


sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

IV - pieni runohetki...



                monien ajatukset
                kaikkosivat matkojen päähän
                hyväntahtoisuudesta.
                sade ja myrsky tekivät
                ajatuksista sekavat
                ja sumu haihdutti taivaanrannan
                harmaaksi nauhaksi.

                huomenna on poutaa
                ja auringonsäteitä
                elvyttämään painuneita mieliä
                näkemään arjen pienet kauneudet.
                iloitse niistä.

                     matti j. miettinen
                      "odotus"  2013

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

ylioppilaskortteja...


 
kiitos teille kaikille, kun otitte osaa tähän plokipulmaani;) onneksi se selvisi ja ploki näyttää taas pienin muutoksin siltä kuin sen kuuluukin näyttää.
 
nämä pari enämpi miehekästä ylioppilaskorttia ovat olleet tuossa hyllyn päällä valmiina jo jonkin aikaa. kävi vaan niin hassusti, että tauti kaatoi tämän tätin petiin ja lisäpoweria piti hakea sairaalan kautta. no, nyt elämä näyttää taas jo valoisammalta ja pääsin takaisin omaan sänkyyn ja entisiin pahoihin tapoihini, niin mikäpä sen parempaa...

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

III... pieni runohetki



   kaikki olivat hiljaa
   kun hain vastausta elämän kysymyksiin.
   ihmisten jäiset suut
   eivät sulaneet
   vaikka silmistä paistoi erämaan hiekka.
   sanat pysyivät kohmeisina.

   eikö oikeaa vastausta ollut
   vai oliko niitä liikaa
   jolloin meille annettu aika
   loppuisi kesken vastauksen?
   onneksi auringon voima
   tuo lämmön mukanaan
   ja routa katoaa.

         - matti j. miettinen -
            "odotus"  2013

tiistai 16. huhtikuuta 2013

KK vintagehaaste # 34...


uuden ja aivan ihastuttavan KKvintagehaasteen luonnos on päpsyn suunnittelema. tästä se olikin hyvä alkaa rakentamaan korttia. omasta kortista tuli tämmöinen hempeä, niin kuin kevääseen kuuluukin...
                         

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

II - pieni runohetki...



          tuliko hän kotisi ovelle
          kertomaan ajatuksistaan.
          sinulle joka olet
          ihminen vailla onnea ja ystäviä.

          monet osoittivat sormellaan
          hymyilivät karkeasti ja
          käänsivät selkänsä
          ilman häpeää.

          mutta eivät ne kaikkea tietäneet.
          yksinäisen sydämessä asui rauha
          ja elämän valo paloi voimakkaana.
          hän uskoi tulevaisuuteen.

             - matti j. miettinen -
                "odotus"  2013

perjantai 12. huhtikuuta 2013


voi apua - tämä ei ihan oikeasti voi olla totta! nyt tämä täti repii viimeisetkin haivenet päästä ja polkee jalkaa minkä kerkiää - ei kyllä nauruta tippaakaan.

ihan noin vaan itsekseen tuo plokin keskusta muuttui ihmeen väriseksi, enkä saa sitä muutettua.

esikatselussa kaikki on OK, mutta tallentaessa pohja palaa entiselleen. kaiken lisäksi ihanat lukijani hävisivät - kyllä harmittaa.

olisiko kellään viisaammalla antaa neuvoa miten vian voi korjata - olisin hyvin, hyvin iloinen!

torstai 11. huhtikuuta 2013

it´s all about the vintage and beautihaaste # 41...

 
IT´S ALL ABOUT THE VINTAGE AND BEAUTI haasteen tämän kertaisena aiheena on MATKUSTUS vanhan ajan henkeen. sponsorimme crafty sentiments lahjoittaa digileimoja onnekkaalle arvonnan voittajalle. käykäähän ottamassa osaa haasteeseen;)

maanantai 8. huhtikuuta 2013

nauhataivaan huhtikuu...


kevään odotus näkyy näissä NAUHATAIVAAN huhtikuun väreissä - lempeätä vihertävää, kukkasia ja perhosia. niitähän me kaikki jo innolla odotamme, emmekä anna vasta sataneen lumen lannistaa mieltä. onneksi päivät ovat jo pidentyneet ja ensimmäiset hennot keväiset kukat ovat nostaneet päätään jäisestä maasta - mikä ihana näky;)
 
käykääpä katsomassa NAUHATAIVAAN blogissa mitä kaikkea hienoa ja niin erilaista DT-tiimiläiset ovat  ideoineet. tiedä häntä, josko löytäisit sieltä vaikka jotain kivaa omankin kodin piristykseksi...


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

l - pieni runohetki...



        taidat luulla että laulan sinulle
        parhaiden muistojen sanoilla.
        kai muistat minun sekoittavan
        sanat ja rytmin -
        esityksestä tulisi onneton.

        paljon olemme yhdessä kokeneet
        humaltuneet onnesta ja rakkaudesta
        mutta turhaan kiittäisin sinua
        arvottomalla lahjalla.

        onneksi sinä osaat
        laulaa kuin mustasulkaiset taiturit.
        tee se ja moni tulee iloiseksi
        ja muistaa tekosi vielä huomenna.

            - matti j.miettinen -
               "odotus"  2013