sunnuntai 6. tammikuuta 2013

keijupostia...

 
tervehdys teille kaikki ihanaiset plokilaiset! vaikka täällä päässä on ollut kovin hiljaista, niin silti olette olleet lämpöisin ajatuksin mielessä. sitä kun heittäytyy tälleen vapaalle, niin näin siinä sitten lopulta käy. iskee laiskuus ja tulee muutenkin niin kovin mukavuuden haluiseksi, että totuus meinaa vallan unohtua. yritin tosin laittaa näitä askartelujuttuja johonkin viisaaseen järjestykseen, mutta homma osoittautui aika toivottomaksi, koska niitä on jostain kumman syystä kertynyt melkoinen määrä - taisivat vaan mennä entistä enämpi sekaisin...
 
minulla oli kyllä hyvä tarkoitus vielä vähän aikaa jatkaa tätä korttitaukoa vaan kuinka siinä sitten kävikään? sattui niin uskomaton onni, että olin voittanut KK:n kuukaudenkortti äänestyksessä aivan huikean tuotepalkinnon sinellistä. iso kiitos kaikille äänestäneille;) ihanaa voittaa jotain näin herkullista. minä, joka vielä rakastan keijuja, niin kyllä osui hienosti kohdalle. en sitten tietty malttanut olla tekemättä korttia näistä kaikista ihanuuksista ja hempeäähän siitä sitten tuli....
 
vähän piti miettiä ensin, kun en millään meinannut saada kuvaa siirrettyä. jotain muutoksia on siis täälläkin tapahtunut uuden vuoden myötä. kaikki muutoksethan tuottavat tällaiselle tavalliselle tollolle aina suurta pulmaa...
 
      IDEARIKASTA UUTTA ASKARTELUVUOTTA &
 
         LEPPOISAA LOPPIAISEN JATKOA !


11 kommenttia:

  1. Ihana kortti! Onnea voitostasi! Muutkin ovat valittaneet että kuvien lataamisessa on ollut jotain ongelmaa ja itsellänikin tulee ensin joku ihme rasti ennen kuin kuva lähtee latautumaan.

    VastaaPoista
  2. Upea kortti :) Onnea myös voittosi johdosta!

    VastaaPoista
  3. Ihastuttava kortti ja onnea voitosta :) Sait kyllä ihan ansiosi mukaan :D ;)

    VastaaPoista
  4. Mahdottoman kaunis kortti! Ihanat värit ja koristelut, wow!

    VastaaPoista
  5. Siis niiiiin kaunis!!! ja aivan ihana asettelu jälleen! Onnittelut voitostasi, olet sen totisesti ansainnut!!! <3

    VastaaPoista
  6. On kyllä niin kaunis kortti jälleen:)

    VastaaPoista
  7. Hurmaava kortti! Onnea voittajalle!

    VastaaPoista
  8. Onnea Maija,oikein meni.
    kortti on mitä upein,
    hyvää alkanutta vuotta!!

    VastaaPoista
  9. Kyllä voitto sattui oikealle henkilölle!
    Onnea kovasti!
    Ja vau! miten ihana kortti...todella näyttävä ja herkullinen.
    Oikeen hyvää vuotta 2013 sinulle!
    Niin kävi minullekkin olin 2viikkoa joululomalla ja laiskistuin niin että nyt taas olen normi rytmiin päässyt kun ma alkoi työt!
    Mutta oikeastaan on lomallakin kiva vaan olla tekemättä mitään!

    VastaaPoista
  10. Onnea! ja siitähän syntyi heti hieno kortti :)

    VastaaPoista

ILAHDUN KOMMENTISTASI - KIITOS;)