tiistai 12. huhtikuuta 2016

kaunista kartonkia...




silppusin tässä kaksi niin äärimmäisen kaunista kartonkia,
etten oikein tiennyt miten päin olisin. hyvä,että raaskin edes
silputa niitä, mutta tämmöiset kortit niistä sitten valmistui.
aika kamalaa, kun tälleen rakastuu kauniiseen kartonkiin.

laitan tähän vielä korttien taustatkin, niin tekin pääsette
ihastelemaan kartonkien kauneutta...


torstai 7. huhtikuuta 2016

tagi taskussa...


pitkään aikaan ei tullut tehtyä mitään tagin tapaista. 
tämäkin tagi on hyvin yksinkertainen. ihan vaan pinkkiä 
embossausta reunoilla. tuohon mahtuu vaikka vähän
pitempikin wärssy saajalle.

oikeastaan tagi syntyi, kun piti keksiä jotain tuonne 
taskuun laitettavaa. aluksi ei edes ollut tarkoitus tehdä 
taskuakaan vaan ihan normi kortti.

ihan alun alkaen harjoittelin kukkien tekemistä ja ne oli
koristettu  samalla pinkillä jauheella. tykkäsin ja nehän 
piti saada korttiin.

tämmöistä se on, että  lopputulos voi olla jotain aivan 
muuta kuin alunperin on ollut tarkoitus.....


     NYT SE ON OIKEA KEVÄT OIKEASTI ALKANUT, KUN
     ORVOKIT OVAT TULLEET ILAHDUTTAMAAN MEITÄ ;)

     KIVA, KUN POIKKESITTE JA ILOISTA VIIKONLOPUN 
     ODOTUSTA TEILLE KAIKILLE !


lauantai 2. huhtikuuta 2016

kevättä...


niin se on kevät virallisesti alkanut, kun päästiin huhti-
kuuhun. kun aurinko vielä innostuisi paistamaan ja läm-
mittämään vähän enemmälti, niin pienet vihreät piipot
nostaisivat päätään maasta.

leskenlehtiä, scilloja, lumikelloja on jo näkynyt ja sekö
tekee mielelle niin hyvää. tosin jänökset ovat katkoneet
tulppaanien versot, eikä edes valkopippuri ja chili taida
karkoittaa näitä herkuttelijoita. silti tämä kevään ihme
jaksaa joka vuosi aina uudelleen ja uudelleen ihastuttaa.

Pääsiäinenkin on nyt ohitettu ja narsissit kukkivat vielä
kauniisti ruukuissa. nuutuneiden kukkien mukuloita ei
sitten kannata noin vaan viskata roskiin. mikäli vaan on
mahdollista niin kannattaa istuttaa ne pihalle pensaiden
alle - myös kerrostalojen.

narsisseista leikataan kuivuneet kukat pois ja laitetaan
vaikka paperikassiin, kuivaan paikkaan odottamaan maan
sulamista. kaivetaan maahan iso kuoppa, laitetaan pohjalle
kourallinen kalkkia ja multa päälle. niin helppoa se on. nuu-
tuneet varret voi sitten vaikka letittää silleen hienosti niin
kuin ruotsin hovissa tai muuten vaan sitoa nätisti. näin
varsista valuu voima mukuloihin seuraavan kevään kukintaa
varten.

meillä on kerätty naapureidenkin mukulat ja istutettu ne
isoissa ryhmissä. seuraavana keväänä maasta nousee
söpöjä pieniä narsisseja....

 HAUSKAA  JA  AURINKOISTA  KEVÄISTÄ VIIKONLOPPUA !!!

torstai 24. maaliskuuta 2016

                
täydenkuun aikaan, ilmassa on taikaa.
tiellä liikkuu musta kissa, ilmassa on arvoitusta.
nurkan takaa hiljaa kurkkii, pian kohta sisään luikkii.
luuta sillä suuri on, huivi päässä hulvaton.
kuun säde pihan valaisee, ovi hiljaa narisee jo.
jättää koriin yllätyksen, palaa vuorelle noitien.
kuuluu ääni lapsien, ilon aika tullut on.
pajunkissat hiljaa tuulessa kuiskii:
                    ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ !!!

perjantai 18. maaliskuuta 2016


               LAUANTAINA 19.3.2016 
         KELLO 20.30 - 21.30 


sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

pinkkejä kukkasia...


innostuin tässä viikonloppuna kokeilemaan kukkasten tekoa.
on sitä ennenkin kokeiltu, mutta nyt se alkaa jo vähän paremmin
sujua. eipä noita kovin montaa tullut tehtyä, mutta nämä pinkit
sopivat niin hyvin tähän korttiin.

noita Pääsiäiskortteja on tullut lykättyä tänne vähän joka väliin,
joten jatkan valitsemaani  linjaa ja laitan taas yhden tähän kave-
riksi, kun siinäkin on pinkkiä kukkasia...

           AURINGON PAISTETTA JA HYVÄÄ MIELTÄ
           UUTEEN VIIKKOON TEILLE KAIKILLE !!!


sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

kortteja...


tänään on ollut harmaa ja sateinen pyhäpäivä. parvekkeella
pienet kevään ensimmäiset pääsiäiskukat - vielä kaupasta
haettu - tuovat kummasti iloa synkkyyteen. niin se on pienes-
tä kiinni.

oiva päivä siis kortintekoon. ensin tein vaihteeksi "naama"
kortin ja toiseksi samalla mallilla Pääsiäiskortin. taidanpa
kerrankin olla ajoissa niiden kanssa...


keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Pääsiäiskortti...

nyt on tämä täti jäänyt pahasti koukkuun näihin Pääsiäiskort-
teihin. aurinkokin on tänään paistanut täysillä ja sekö vasta
antaa uutta puhtia. uskon vahvasti, että näitä on vielä tulossa
lisääkin. on se kevään odotus vaan aika ihanaa - titityy...

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Pääsiäiskortteja...


 yllätinpä itseni tekemällä vähän erilaisen telinekortin. se olikin
ihan kivaa vaihtelua, kun liian usein tuntuu, että tarvon aina
samoja polkuja. onneksi meillä on google ja sieltäkö löytyy
vaikka mitä, kunhan etsii ja saisi vielä toteutettua ne kaikki
hienot jutut. siinä samalla tein toisen tämmöisen perinteisen
Pääsiäiskortin....

maanantai 22. helmikuuta 2016

Pääsiäiskortti...

meidän seuraava suurempi Juhlapäivä Pääasiäinen on jo
aika lähellä. hitaana tyyppinä katsoin aiheelliseksi aloittaa
Pääsiäiskorttien tekemisen.

en ole koskaan ollut keltaisen ystävä, mutta kummasti tuo
keltaisen tuo iloisuutta ja hyvää mieltä tullessaan. näin se
vain on ;) on kuin aurinko olisi pöllähtänyt tänne harmauden
keskelle...

ILOISTA ALKAVAA UUTTA VIIKKOA KAIKILLE VIERAILIJOILLE !

torstai 18. helmikuuta 2016

uutta kivaa...

posti toi eilen uuden maskin ja sitähän piti tietysti heti päästä
kokeilemaan, niin kuin aina kaikkea uutta. tein sitten tämmöi-
sen yksinkertaisemman kortin, kun hätäisen oli pakko saada se
pikaisesti rakennettua - on se ihmisen mieli niin malttamaton...

tiistai 16. helmikuuta 2016

kukkia ja helmiä...


...aika ihana yhdistelmä;)  ihan näin alkuviikostakin on kiva
hempeillä. sitä kun ei taida olla liian kanssa liikkeellä. saatan
olla hyvinkin väärässä ja toivottavasti olenkin.

tämä mielikuva on vaan tullut, kun katselen ohikulkevia,
joilla on kamala kiire, eikä siinä suuremmin kerkiä naures-
kelemaan.

näinköhän vetävät aamusta ennen lähtöä kilon sitruunoita,
jotta ilme pysyy tiukkana. mehän emme suostu liittymään
tuohon harmaaseen joukkoon vaan pistämme nauraen
auringolle ja kohtaamme iloisella ilmeellä vastaantulijan...


torstai 11. helmikuuta 2016

3D pyramidikortteja...


niin sitä käytiin kaverin kanssa askartelukaupassa hake-
massa tekstuuripastaa. en tosin vieläkään ole tasan varma,
josko tämä mömmö  on nyt sitä oikeata. kaverin silmään
osuivat nämä 3D kuvat ja hän toivoi niistä kortteja.

tuossa ylemmässä kortissa helmet menevät vinkkeliin ja niin
ne vähän oikeastikin taitavat olla, muttei ihan noin pahasti.
tosi paha moka! saapa nähdä mitä kaveri sanoo, sillä hän on
aika tarkka kaveri näissä asioissa...

               HAUSKAA VIIKONLOPUN ODOTUSTA !

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Ystävälle...



Ystävänpäivä lähestyy, joten kortti Ystävälle on paikallaan. hyvät
Ystävät ovat niin arvokkaista, että kyllä heitä kannattaa muistaa
kortilla - eikö vaan? ilman hyviä Ystäviä me ei vaan tulla toimeen.

ihanasti saa herkutella pinkillä ja glitterillä. olen korttiin ihan
muuten tyytyväinen, mutta vähän meni kokeilu poskelleen, kun
laitoin tuota mömmöä yläosaan - no, tekemällä oppii. toki saattoi
myös hyvin olla niin, ettei tuo oma mömmö ollut siihen puuhaan
ihan sopivaa. pitääpä käydä jossain askartelukaupassa....