keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Joulukortti # 5/2014..



aika hauska, kun tänä vuonna Joulukorttien tekeminen on
lähtenyt ihmeen aikaisin liikkeelle. eihän se toki vielä takaa
sitä, etteikö kiire kerkiäisi tulemaan, mutta ihan hyvä näin.

kaikkia kortteja ei ole tullut laitettua tänne vaan johan se
alkaisi olla yksitoikkoista, jos kaikki kortit olisivat kovin
Jouluisia.

joulutähteen taisi tulla pikkuisen liikaa valkoista, mutta
toivottavasti seuraavaan kukkaan osaan laittaa sitä vähän
kevyemmällä kädellä.

tein korttiin taskun ja laitoin sinne vielä pienen kortin, johon
voi vaikka kirjoittaa pienen Joulurunon. kortista pilkoittaa
vain vähän punaista nauhaa, mutta siellä se on tallessa Joulua
odottamassa...

torstai 23. lokakuuta 2014

it´s all about the vintage and beauti haaste # 78...


tänä torstai aamuna, kylmän yön jälkeen täällä etelässäkin 
maassa ja katoilla on pikkuisen valkoista. ihan kiva vaikka 
en olekaan niin kylmän ystävä.

IT´S ALL ABOUT THE VINTAGE AND BEAUTI haaste antaa
tällä kertaa inspiraation lentää ja siksi aiheena onkin KAIKKI KÄY.

pussukoiden ja suklaakorttien tekeminen on tosi hauskaa 
ja kun sain valita tämän kertaisen haasteen aiheen, käytin 
tilaisuutta näin hyväkseni ja tein jotain muuta kuin korttia.

mielenkiinnolla jään odottamaan, että pääsen ihastelemaan 
teidän töitänne ja muistakaa, että sponsorimme FITZTOWN  ja  
RICK ST. DENNIS MFA lahjoittavat digileimoja onnekkaille 
arvonnan voittajille...


keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Joulukortti # 4/2014...



pari päivää sitten jo lupasin laittaa yhden Joulukortin tänne
vaan kun en saanut aikaiseksi. syynä oli osittain melko reipas
vesisade, joka esti kuvien ottamisen parvekkeella. niin on jo
syksy pimeä, ettei sisällä kannata kuvata.

uudessa kännykässä tuntuu olevan tosi hyvä kamera, kun
vähän testailin sitä, mutta on sellainen pikku pulma, etten osaa
siirtää siitä kuvia tänne asti. aivan hirveitä nämä uudet vempe-
leet, joilla nykyisi kuuluu soittaa. naapurin 8 vuotias poika
opetti vanhan edes soittamaan ja vastaamaan - fiksu poika;)

ihan vapaasti saa nauraa ja hyvä niin, sillä itku tässä melkein
tulee silmään näissä opiskeluissa vaikka en nyt sentään halua
takaisin lankapuhelintakaan...

lauantai 18. lokakuuta 2014

kukkakortti...



niin on ollut kaikenlaista puuhaa, että koko ploki on
päässyt vallan unohtumaan vaikka muutama korttikin
on tässä välissä tullut tehtyä.

kukkakorteille löytyy aina käyttöä ja niinpä lykkään
sen ensimmäisenä tänne. jokunen Joulukorttikin on jo
valmiina, mutta niistä sitten myöhemmin - ehkäpä jo heti
huomenna....

            AURINKOISTA VIIKONLOPPUA !

torstai 9. lokakuuta 2014

it´s all about the vintage and bauti haaste # 77...

tämän kertaisen IT´S ALL ABOUT THE VINTAGE AND BEAUTI
haasteen aiheena on BINGO. sponsorimme  A DAY FOR DAISIES
lahjoittaa arvonnan voittajalle digikuvia.

käykäähän tarkastamassa bingorivi haasteen sivulta ja ottakaa osaa
tähän hauskaan haasteeseen... 

maanantai 6. lokakuuta 2014

kihlakortti...

naapurille piti kiireesti saada kihlakortti. toiveena vaalean
sininen, sydämellä ja runsailla kukkasilla. aika kiva tehtävä,
kun oli noin tarkat ohjeet. siitä sitten ryhdyin puuhaan ja
tämmöinen siitä tuli....

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

surukortteja...




innostuin tekemään kerralla useamman surukortin - leimaamalla.
silloinhan olen tunnetusti aivan vieraalla alueella ja sekö se sitten
ehkä välillä innostaakin. 

aluksi olin hyvinkin tyytyväinen tulokseen, mutta pitempään 
lopputulosta katsottua en enää ole niinkään varma. ihan mukava 
kuitenkin taas kokeilla jotain uutta...

perjantai 3. lokakuuta 2014

Joulukortti # 3/2014....


siinä se joulupukki vielä torkkuu ja miettii työasioita sillä
niitähän hänellä riittää enemmältikin, kun on monta tärkeää
asiaa päätettävänä....

     HAUSKAA VIIKONLOPPUA TEILLE KAIKILLE !!!

      

tiistai 30. syyskuuta 2014

surukortti...



surukortteja ei tule juuri tehtyä, eikä niitä ole oikein koskaan
valmiina. sitten kun se tarve tulee, niin pitää tarttua puuhaan.
vaikka kortti tulee itselle vieraalle henkilölle, niin silti mielen
valtaa harras tunnelma korttia tehdessä...

lauantai 27. syyskuuta 2014

ruusuinen onnenkortti...


onnenkortteja tarvitaan aina ja siksi tein tälläisen aika
romanttisen vintage ruusu kortin - aika tavanomaisen..
vaaleat violetin värit sopivat niin hyvin tuohon valkoi-
seen ruusuun.

en ole kovinkaan usein ottanut osaa mihinkään haastei-
siin, mutta nyt ajattelin tehdä poikkeuksen ja otan osaa 
haasteeseen.....ribbon girls - september color pastel 

      PIRTEÄTÄ SYYSKUUN VIIKONLOPPUA -
      HAUSKAA, KUN POIKKESITTE !!!


torstai 25. syyskuuta 2014

it´s all about the vintage and beauti haaste # 76...

torstai päivä ja uuden IT´S ALL ABOUT THE VINTAGE AND BEAUTI
haasteen aika. tällä kertaa onkin aiheena värihaaste TURKOOSIA ja
RUSKEAA - on muuten hieno väriyhdistelmä;)

sponsorimme EUREKASTAMPS  lahjoittaa onnekkaalle arvonnan
voittajalle kauniita digileimoja. käykäähän haasteblogissa katsomassa
näitä upeita leimoja, joita DT-tiimiläiset ovat käyttäneet korteissaan.

minä kun en väritä kuvia, niin tein ennakoivasti yhden Joulukortin,
mutta tottahan digileimoista löytyy myös taustaleimoja ja muuta
kivaa, jota ei tarvitse silleen niin tarkasti ja hienosti väritellä -
suosittelen...

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

orvokkeja...

siinä se syksy ja kylmä tuli kerralla. jossain varmaan vielä
kukkii jokunen pieni orvokki uhmaten yön pakkasta. me
taas saadaan kaivaa hanskat ja pipot esille, eikä välihousuis-
takaan taitasi olla haittaa.

nämä PN:n paperit ovat tosi kauniita. oikeastaan niitä ei
edes raaskisi käyttää ja helposti iskee kauniin kartongin
kammo, ettei vaan menisi pilaamaan niitä.

sieniretki maalle kesti taas odotettu kauemmin, mutta minkä
sille mahtaa, että noukittavaa riittää enämpi kuin tarpeeksi.
ehdoton suosikkini on edelleen kanttarellikastike. suoraan
maasta pannulle pistetyt kanttarellit vasta suusta herkulle
maistuvat...

perjantai 12. syyskuuta 2014

syksyn tunnelmaa...


olen tästä lähdössä sienimetsään muutamaksi päiväksi ja
jos hyvin käy, niin ihan viikoksi. tunnen sienet melkoisen
heikosti ja siksi panostan etupäässä kanttarelleihin. osaan
sentään olla noukkimatta myrkkysieniä koppaani.

metsässä vaan on niin hauska olla, ettei saaliillakaan ole
niin suurta merkitystä. sienet ovat sen verta suuria, että
hermo kestää niiden poimimisen. mutta lupaan, etten
varmasti  nouki ensimmäistäkään marjaa muuta kuin suoraan
suuhun. näinköhän olen joskus ollut pakotettu keräämään
marjoja liiankin kanssa? ovat vielä luvanneet kauniita ja
kuivia päiviä kannon nokassa istuskeluun.ihan sen kunniaksi
pistän tänne tämän syksyisen kortin, joka syntyi edellisellä
leimasinten kokeilu kerralla.

ai, että osaa vieläkin harmittaa, kun tilasin kartonkeja
eräästä juhlavuosiaan viettävästä askartelukaupasta. kun
posti toi kartongit,  ne olivat ruttaantuneet ja taittuneet.
jo vain tuli paha mieli =(  uskoisi arvonsa tuntevan kaupan
pakkaavan lähetyksensä hyvin?

olen vuosia tilannut tarvikkeita ja kartonkeja monista eri
putiikeista -  myös ulkomailta, mutta yksikään lähetys ei
ole ollut näin onnettomasti laitettu matkaan. isot kartongit
ilman minkäänlaista tukea, niin tietäähän sen lopputuloksen.
kun laitoin asiasta palautetta, niin eipä se heitä kiinnostanut.
no, nythän tiedän mistä en ainakaan enää kartonkejani yms.
tilaa. toivottavasti muille ei ole känyt yhtä ikävästi???

     HAUSKAA VIIKONLOPPUA TEILLE KAIKILLE !!!
     PONKAISKAAHAN TEKIN METSÄÄN VAIKKA
     IHAN VAAN NAUTTIMAAN SYKSYSTÄ......

torstai 11. syyskuuta 2014

it´s all about the vintage and beauti haaste # 75...

tervehtuloa uuden  IT´S ALL ABOUT THE VINTAGE AND BEAUTI
haasteen pariin. tällä kertaa aiheena on herkullinen. tälle herkku-
suulle aihe  KAHVIHETKI/LEIVONNAISET nostaa jo valmiiksi 
veden kielelle ;)

sponsorimme LIVE & LOVE CRAFTS lahjoittaa arvonnan voittajalle 
upean palkinnon..

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

onnenkortti...

pistinpä tehden yhden onnenkortin, niille kun on aika
usein käyttöä. on niin kaunis syyspäivä, että heittydyin
romanttiselle tuulelle ja sehän näkyy kortistakin...

       KAUNISTA SYYSPÄIVÄÄ TEILLEKIN !